sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Raparperijuoma

Vaikka vakaasti ole päättänyt, että tässä blogissa kirjoitetaan vain puutarhasta ja kasveista, joudun nyt muuttamaan päätöstä. Sehän ei ole ongelma, käytännöllistä vaan. Turha pitää kiinni huonoista päätöksistä!






Huolettominta on hakea ruoka ja juoma marketista, mutta joskus sitä innostuu hyväksikäyttämään puutarhan antimia. Hyvä päätös oli kokeilla raparperimehun valmistamista alkumaljaksi kesävieraille. 

Helpon ohjeen löytämiseen meni aikaa, mutta tämä puhutteli minua. Oman versioni tein näin:


Kesäpäivän raikas raparperijuoma

2 litraa raparperia
2 litraa kiehuvaa vettä
tuoreita mintun oksia
1 dl sokeria
2 limettiä
pakastemansikoita tai metsämansikoita

Pese raparperinvarret huolellisesti. Älä kuori, pinkki väri tulee kuoresta. Paloittele varret sentin, parin paloiksi teräskulhoon tai kattilaan. Laita muutama oksa tuoretta minttua mukaan.


Kaada päälle kuuma vesi. Jäähdytä ja siirrä viileään. Juoman pitää tekeytyä mielellään yön yli. 

Siivilöi raparperit ja mintut pois ja lisää sokeri. Viipaloi limetit ja lisää juoman joukkoon. Jäiset mansikat pitävät juoman viileänä ja antavat lisää makua. Annostele ahomansikat laseihin ja kaada kylmä juoma päälle.


Kätevä kaadin löytyi HalpaHallin hyllystä vitosella. Vieraat taisivat mennä kaupan kautta kotiin, koska  pullohylly ammotti seuraavana päivänä tyhjyyttään kun yritin hakea vielä toisen...

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Poisvaankaikki osa1.

Kun istuttelin ensimmäisiä kasveja nykyiseen puutarhaani, kylvin reippaan satsin kulleroita ja tähtiputkia ja jaoin suuren mättään tarha-alpia. Istutin taimet tiheään suureksi ryhmäksi. Se on ollut helppohoitoisin kukkaryhmä ikinä. Tiheän istutuksen joukkoon ei ole rikkaruohoja mahtunut ja kukinta on aina ollut näyttävä.



Mutta nyt on tullut mitta täyteen tähtiputken kanssa. Sen pienet siementaimet ovat syrjäyttäneet nurmikon isolta alalta ryhmän edessä ja taimia saa perata viereisen pensaan tyveltä. Vaarallinen kasvi.


 Ehkei se sentään luontoon leviä, mutta saa poistua meidän markilta. Ja tiedän jo mitä tilalle. Koivunjuurien ahdistamat ukonhatut saavat uutta tilaa ja juuri hankittu keltaukonhattu niiden seuraksi. Eiku hommiin!